Yhdeksänteen luokkaan asti Nina jaksoi suorittaa: pelata koripalloa SM-tasolla, olla mukana oppilaskunnassa ja seurakunnan isostoiminnassa. Täydet päivät veivät lopulta mehut. Nina oli koko ajan väsynyt eikä saanut enää mistään iloa. Hän tunsi tarvitsevansa apua ja haki sitä. 

Ensimmäinen koulupsykologi, jolla Nina kävi, käännytti ja sanoi: ”Kyllä sä pärjäät, et sä mitään apua tarvitse.”  

Sen jälkeen tilanne vaan paheni.  

“Yritin selviytyä, mutta lopulta jo sängystä ylös pääseminen oli vaikeaa, alkoi tulla poissaoloja koulusta.” 

 Ahdistus kasvoi, mutta lahjakkaana oppilaana hän jotenkin kuitenkin sai hyvän päättötodistuksen. 

Nina on huomannut, että ulkoiset asiat liitetään liian usein yhteen mielenterveyden kanssa. ”Se, että selviydyt koulusta tai näytät ulkoisesti terveeltä ja hyvinvoivalta, ei välttämättä kerro mitään siitä, miltä pään sisällä tapahtuu. Ei esimerkiksi masentunut ole koko ajan itkuinen ja epätoivoinen.” 

 

Vasta pohjalta uuteen alkuun 

Lukiossa Nina hakeutui uudelleen avun piiriin ja kertoi voivansa edelleen todella huonosti. Arjesta selviytyminen oli vaikeaa, nukkuminen, syöminen…ihan kaikki tuntui todella raskaalta. ”Olin itsetuhoinen ja sain paniikkikohtauksia.” 

Vasta silloin hänet otettiin vakavasti. Uusi psykologi järkyttyi Ninan voinnista ja kokemuksista, ja teki heti lähetteen nuorisopsykiatriaan. Tästäkin kului kuitenkin kokonainen vuosi kaikkine arviointeineen, ennen kuin hän lopulta pääsi avun piiriin.  

“Arvosanat koulussa romahtivat, aloin satuttaa itseäni, lopetin kaikki harrastukseni ja lukion kurssit meinasivat keskeytyä jatkuvasti.” 

Eniten arjesta selviytymisessä auttoivat äidin ja opinto-ohjaajan tuki. Pidensin lukiota neljään vuoteen vaikeuksien takia. 

”Opinto-ohjaajani ansaitsee erityiskiitoksen, että sain koulun käytyä loppuun. Hän lähetti viestejä opettajille ja järjesteli, jotta he antaisivat minulle lisää aikaa ja sopi heidän kanssaan, miten saan kurssit suoritettua.” 

 

Torjuttuna aloin epäillä itseäni 

Ninalla on ollut itsellään koko ajan vahva tahto muuttaa elämäänsä.  

”Minulla on ollut koko ajan toive, että asiat muuttuvat parempaan päin ja olen ottanut apua vastaan.” 

Hän puhui pahasta olostaan useamman kerran, mutta sitä ei aina ole otettu vakavasti. Jopa päivystyksestä hänet on joskus käännytetty kotiin.  

”Kun tulee torjutuksi monta kertaa ja lopulta saa apua, on vaikea uskoa, että oikeasti sitä tarvitsee. Alkaa ajatella, ettei tunne itseään, on väärässä, ja että ammattilaiset ovat oikeassa.” 

Kun apua ei muualta saanut ja Ninalla oli todella huono olla, hän oli yhteydessä Kriisipuhelimeen, jossa päivystäjä sai joskus suostuteltua antamaan osoitteen ambulanssin tilaamiseen, kun Nina ei olisi sitä itse pystynyt tilaamaan, vaikka oli itsetuhoinen. Joskus taas puhelu auttoi rauhoittumaan sen verran, että jaksoi seuraavaan päivään.   

Myös Sekasin chatissa Nina kertoo jutelleensa joitakin kertoja silloin, kun tilanne ei ollut niin akuutti, mutta terapiaan oli aikaa ja piti saada purettua huonoa oloa. 

 

Hitaasti kohti helpompaa elämää 

Psykoterapian kautta hitaasti edeten ja välillä takapakkia ottaen Nina kertoo vähitellen tutustuneensa paremmin itseensä. Sellaiset asiat, jotka olisivat saaneet hänet pois raiteiltaan vielä muutama vuosi sitten, eivät enää lamaannuta häntä samalla tavalla.  

Nina kertoo oppineensa tunnistamaan esimerkiksi tuloillaan olevan paniikkikohtauksen tai masennuksen ja tietää, miten niistä selviytyy paremmin. 

”Samat vaikeudet mulla on edelleen eikä päänsisäiset asiat tule muuttumaan noin vaan, mutta nyt tunnistan ne paremmin ja ne vievät koko ajan vähemmän ja vähemmän tilaa.”  

”Myös lukion lopulla todettu ADD on auttanut tunnistamaan omia käytösmalleja ja haasteita, jolloin niihin on helpompi suhtautua rakentavasti itsekritiikin ja -syytösten sijaan.” 

Lukion jälkeen Nina hakeutui töihin ravintola-alalle.  

”Töihin meno helpotti. Ei ollut samanlaisia akateemisia paineita suoriutua tehtävistä ja kokeista. Se ei silti tarkoita, etteikö minulla olisi kunnianhimoa. Olen opiskellut koko ajan alaa ja ottanut lisää vastuuta.”   

Tällä hetkellä Nina työskentelee apulaisravintolapäällikkönä. 

Irti muiden vaatimuksista 

Nina kertoo, että kaikkia hänen läheisiään ei hänen uravalintansa ole miellyttänyt. Hän kokee, että ravintola-ala koetaan monen mielestä helppona työnä, jota kuka tahansa voi tehdä.  

”Se ei kyllä ole ollenkaan totta. Jotkut läheiseni kuitenkin tuntuvat ajattelevan, että hukkaan kykyjäni, kun olin niin hyvä koulussa.” 

Läheisten asettamat vaatimukset vaikuttavat Ninaan kuitenkin terapian ja aikuistumisen kautta yhä vähemmän. Äiti on edelleen se, joka ymmärtää menneet vaikeudet ja johon luottaa, mutta kumppani on ollut myös iso voimavara omaa nuoren aikuisen elämää rakentaessa.  

”Vaikka minulla on edelleen välillä vaikeita hetkiä, koen, että voin joka päivä olla enemmän oma itseni ja tehdä sellaisia valintoja, jotka tuntuvat hyvältä.” 

Tällä hetkellä musiikki ja keikoilla käyminen tuo tarvittavaa hyvää fiilistä niin Ninan kuin hänen kumppaninsa elämään.   

 

TEKSTI: Jutta Kajander
KUVAT: Pia Inberg