Olli Maksimainen: ”Viimeiseksi kerroin kaikkein läheisimmilleni, että olin saanut masennusdiagnoosin.”

Olli haluaa puhua masennukseen sairastumisestaan, koska hänen mukaansa erityisesti urheilijoiden piirissä mielenterveyteen liittyvistä asioista vaietaan edelleen liikaa. Hän on kiitollinen siitä, että hänellä oli urheilijana ammattikoulussa oma opettaja, joka oli kiinnostunut hänestä ja huolehti myös hänen voinnistaan. 

”Se on kyllä ollut etu. Tuli tunne, että opettaja välitti aidosti minusta ihmisenä eikä vain siitä, miten joku asiakaspalvelun kokonaisuus nyt etenee.” 

 Olli vaihtoi opettajan kanssa kuulumisia aina tavatessaan. Fiilisten jakamisen lisäksi opettaja halusi tietää, mitä koulun ulkopuolella oli tapahtunut, ja mitä Olli oli tehnyt kavereittensa kanssa. 

Olli kiinnittää nykyään aiempaa enemmän huomiota arjessa jaksamiseensa.

Eristäydyin ja odotin vapaapäiviä 

Pari vuotta sitten, kun ilo elämästä pikkuhiljaa hävisi, Olli kielsi ensin itseltäänkin, ettei vointi ollut hyvä. Hän oli kyllä huomannut, että tunteet olivat ”laimentuneet” ja hänen oli vaikea tuntea esimerkiksi surua, vaikka oli kohdannut pettymystä ihmissuhteissa.  

”Kävin vain treeneissä, koulustakin jäin enemmän ja enemmän pois. En halunnut oikein nähdä ketään eikä mikään tuntunut kivalta. Päivästä toiseen menin vain treeneihin ja sieltä kotiin nukkumaan. Odotin vapaapäiviä, jolloin sain olla tekemättä mitään.” 

”Välillä kotona yksin ollessani, olin todella synkissä vesissä ja mietin jopa itsetuhoisia ajatuksia. ” 

Oma opettaja huomasi tilanteen ja näki, ettei Olli ollut ollut oikein oma itsensä pitkään aikaan. Hän kehotti juttelemaan edes kerran koulun psykologin, ihan vaikka itsensä takia.  

”Sitten kun sinne menin, en ensimmäiseen viiteentoista minuuttiin saanut sanaa suustani. Itkin, niistin ja käytin psykologin nessuja tollokaupalla. Psykologi lähetti lääkäriin, josta sain diagnoosiksi keskivaikean masennuksen”  

”Onneksi kaikki läheiseni tukivat minua, kun sairastuin. ”

Iloa etsimässä 

Kun oma olo oli tunnistettu, Ollin ei auttanut muuta kuin levätä. Hän aloitti masennuslääkityksen ja otti taukoa koulusta ja treeneistä. Alkuun hänen oli vaikea käsittää tilannetta ja käsitellä sitä. Häntä hävettikin. 

”Ajattelin, että miten mä voin voida niin huonosti, vaikka minulla on kaikki hyvin: Olen koulussa ja mulla on harrastus, jossa olen hyvä. ” 

”Omille vanhemmilleni kerroin ihan viimeiseksi, miten voin. Läheisimmille, myös isovanhemmille, kertominen tuntui kaikkein vaikeimmalta ja ehkä pelkäsin, etteivät he suhtautuisi hyvin.”  

Pelko oli kuitenkin ihan turha.  

”Isovanhemmat ja vanhemmat ovat olleet täysillä tukemassa minua.” 

Olli kertoo, että hänellä onkin ollut isovanhempiinsa aina erityinen suhde. 

”Kun vanhempani erosivat ollessani noin 10-vuotias, isovanhemmista tuli todella tärkeitä. Kävin heidän luonaan melkein joka päivä kulun jälkeen syömässä välipalaa. Heistä on ollut myös suurta apua salibandyharrastuksen tukijoina ja kuljetusten hoidossa.”  

Olli näkee, että urheilumaailmaa olisi muutettava nykyistä myönteisempään suuntaan.

Urheiluun lisää hyvää fiilistä 

Kun Olli sairastui, hän pelasi ensimmäistä kauttaan liigajoukkueessa. Tahti oli kiivas ja paineet kovat. 

”Varmasti sillä oli vaikutuksensa siihen, että sairastuin. ” 

Hänen mielestään urheilumaailmassa on muutoinkin vielä paljon kehitettävää. Olli uskoo, että myönteisemmän palautteenannon avulla saataisiin lopulta myös parempia tuloksia aikaan.  

”Lapsille, jotka ovat innostuneet lajista, urheilu tuntuu monesti paljon merkityksellisemmältä paikalta onnistua kuin vaikkapa kouluaineet, joita ei itse valita. Harvemmin matematiikan tunnilla tulee itku, jos vähän epäonnistuu. Urheilussa ollaan usein haavoittuvaisempia. ” 

Hänen mukaansa valmennuksen asenne tiukkaa palautetta annettaessa on usein edelleen: ”Ehkä sitä sattuu, mutta ainakin se oppii.”   

”Jos tulevaisuudessa saan omia lapsia, niin haluan olla tarkka siitä, millaisessa ympäristössä he harrastavat.” 

Lasten hymyt töissä ilahduttaa 

Tänä keväänä Ollille kuuluu kuitenkin hyvää. Talvilomalla sai ottaa aikaa itselle, käydä tapaamassa isovanhempia ja elää hetkessä ilman aikatauluja.  

Ennen joulua ensimmäiseen omaan kotiinsa muuttanut Olli ei ole vielä ihan tottunut yksinasumiseen ja käy mielellään äidin luona välillä syömässä ja isovanhempien kotona kahvittelemassa.  

Eniten hän nauttii tällä hetkellä työstään lasten parissa. Ystävänpäivänä saatu hyvä palaute lasten kanssa toimimisesta tuntui Ollista tosi hyvältä. 

”On aivan ihanaa saada välitöntä palautetta lapsilta koulussa ja nähdä niiden hymyilevän. Siinä tuntee työnsä merkityksen, kun voi olla oppilaille se luotettava aikuinen.” 

Tänä vuonna hän valmistuu merkonomiksi, pelit liigajoukkueessa jatkuvat edelleen ja Olli on lähdössä armeijaan urheilukouluun. Kokemuksestaan oppineena hänelle on kuitenkin entistä tärkeämpää mittailla oloaan ja jaksamistaan.  

Edelleen olo voi joskus vaihdella ja silloin Olli välttelee pakolla tekemistä.  

”Ajattelen, että silloin voin hyvin, jos aamulla kotoa lähtiessä ja illalla palatessa on suhteellisen hyvät fiilikset.” 

TEKSTI: Jutta Kajander
KUVAT: Pia Inberg