Miksi kuukausilahjoittajamme auttavat?

Kysyimme kuukausilahjoittajiltamme, miksi he ovat mukana tukemassa MIELI ry:n työtä. Saimme satoja vastauksia, joissa toistui ennen kaikkea halu olla mukana varmistamassa, että apua on saatavilla silloin, kun sitä tarvitaan.

Vastauksiin mahtui paljon omia kokemuksia, läheisten tarinoita, huolta nuorista, kiitollisuutta saadusta avusta ja näkemys siitä, että kaikilla on oikeus hyvään mielenterveyteen.

 

 

”Koska tiedän, miten tärkeää on saada apua”

Moni kertoi asian hyvin yksinkertaisesti: haluan auttaa, koska tiedän, miten tärkeää apu voi olla. Mielenterveyden haasteet voivat koskettaa ketä tahansa. Ei vain jotakuta toista kriisin hetkellä, vaan meitä kaikkia, eri elämänvaiheissa. 

Kuukausilahjoittaminen on monelle päätös tukea työtä, jonka merkitys voi jonain päivänä olla suuri myös omassa lähipiirissä.  

“Koska läheiseni sai apua” 

Vastauksissa näkyi vahvasti läheisten kokemus. Moni lahjoittaa, koska ystävä, puoliso, vanhempi, lapsi tai muu läheinen on tarvinnut tukea. 

Joissakin vastauksissa läheisen saama apu kuvattiin elintärkeäksi. Yksi lahjoittaja kertoi olevansa kiitollinen, että hänen läheisensä puheluun pystyttiin vastaamaan. Nyt hän haluaa lahjoittaa, jotta yhä harvempi puhelu jäisi vastaamatta. Toinen kirjoitti, että koska hänen oma nuorensa saa apua kriisipuhelimesta, hän haluaa varmistaa sen toiminnan.  

Nämä kokemukset eivät aina näy ulospäin, mutta ne näkyvät halussa auttaa muita. Kun tietää, miltä tuntuu olla avun tarpeessa, ymmärtää myös, miksi apua pitää olla saatavilla ajoissa. 

“Nuoret ovat tulevaisuutemme” 

Erityisen paljon vastauksissa puhuttiin lapsista ja nuorista. Moni vanhempi, isovanhempi, opettaja tai ammattilainen kertoi kantamastaan huolesta. 

Useat mainitsivat Sekasin-chatin ja matalan kynnyksen tuen merkityksen. Nuorella pitää olla paikka, jossa voi kertoa pahasta olostaan turvallisesti myös silloin, kun kotona, koulussa tai terveydenhuollossa apua ei heti löydy. 

Yksi vastaaja kirjoitti: ”Nuorten mielenterveyshaasteet ovat kasvaneet, ja samaan aikaan yhteiskunnan tuki heikkenee. Nyt jos koskaan tarvitaan meitä lahjoittajia.” 

“Koska haluan olla mukana auttamassa” 

Kaikilla ei ole mahdollisuutta tehdä vapaaehtoistyötä tai antaa aikaansa säännöllisesti. Silti halu auttaa voi olla vahva. 

Siksi moni kuvasi kuukausilahjoittamista konkreettiseksi tavaksi tehdä hyvää ja kantaa vastuuta.  Lahjoittamisen säännöllisyys auttaa suunnittelemaan työtä pitkäjänteisesti ja vastaamaan avun tarpeeseen myös silloin, kun sitä ei voi ennakoida. 

“Koska ennaltaehkäisy on tärkeää” 

Lahjoittajien vastauksissa nousi vahvasti esiin ajatus siitä, että avun tulee olla saatavissa mahdollisimman helposti, eikä vasta silloin, kun tilanne on jo kasvanut liian raskaaksi. Ajoissa saatu tuki voi ehkäistä tilanteen pahenemista ja nopeuttaa vaikeista kokemuksista selviämistä. 

”Koska se on kuin oma henkivakuutus” 

Syitä lahjoittaa on monia. Vastauksia yhdistää sama ajatus: apua pitää olla saatavilla silloin, kun ihminen sitä tarvitsee. 

Ehkä sinäkin tunnistat tästä jotain, joka tuntuu omalta. 

Kuukausilahjoittajana autat varmistamaan, että kriisin keskellä oleva saa tukea nopeasti, apua on tarjolla ajoissa ja yhä useampi saa tulla kuulluksi ennen kuin tilanne pahenee. 

Joskus se apu voi olla tärkeää jollekin lähelläsi. Tai sinulle itsellesi, kuten yksi vastanneista kertoi: 

“Koen sen olevan vähän kuin oma henkivakuutus.” 

Kiitos, kun kuuntelit. Tämä puhelu helpotti oloani. Sait minut pysymään vielä elämässä kiinni.

Palaute MIELI Kriisipuhelimesta

Pidetään apu lähellä myös huomenna

Vaikea hetki voi tulla kenen tahansa elämään. Kuukausilahjoittajana autat varmistamaan, että silloin joku vastaa, kuuntelee ja auttaa eteenpäin. Pienikin säännöllinen lahjoitus on tärkeä.

 

Liity kuukausilahjoittajaksi Avautuu uudessa ikkunassa

Esimerkkejä mitä lahjoituksellasi saadaan aikaan:

20 €

MIELI Kriisichat vastaa keskusteluapua tarvitsevan yhteydenottoon

30 €

Tukea tarvitseva pääsee purkamaan pahaa oloaan kriisityöntekijän kanssa

50 €

Vertaistukiryhmän tapaaminen