Tietoa MIELI ry:n lahjoituksen, sivuston ja uutiskirjeen tietosuoja-asioista
Tässä tietosuojaselosteessa kerromme henkilötietojesi käsittelystä tilanteissa, joissa tuet tai osallistut toimintaamme:
- lahjoittamalla kertalahjoituksen tai ryhtymällä kuukausilahjoittajaksi;
- tekemällä yrityslahjoituksen tai ryhtymällä yrityskumppaniksi, jos toimit lahjoittavan yhtiön tai muun organisaation yhteyshenkilönä;
- perustamalla muistokeräyksen, juhlakeräyksen, oman Mielipotin tai muun oman keräyksen;
- ottamalla meihin yhteyttä testamenttilahjoituksen tekemiseksi tai muissa lahjoittamiseen liittyvissä asioissa; tai
- ollessasi muutoin kiinnostunut toiminnastamme esimerkiksi uutiskirjeemme tilaajana tai osallistuessasi arpajais- ja/tai kilpailukampanjoihimme.
MIELI Suomen Mielenterveys ry (jäljempänä myös ”MIELI ry”) kunnioittaa yksityisyyttäsi ja on sitoutunut huolehtimaan henkilötietojesi käsittelystä asianmukaisesti sekä soveltuvan lainsäädännön vaatimalla tavalla. Tämä tietosuojaseloste perustuu EU:n tietosuoja-asetukseen ja sitä täydentävään suomalaiseen tietosuojalainsäädäntöön.
- Rekisterinpitäjä
MIELI Suomen Mielenterveys ry (Y-tunnus: 0202225-4) Maistraatinportti 4 A 00240 Helsinki puh: (09) 615 516, vaihde (arkisin klo 9–15)
- Rekisteristä vastaava yhteyshenkilö
Mirkku Natunen, varainhankinnan asiantuntija
mirkku.natunen@mieli.fi
040 528 1687
Lahjoittaja- ja kampanjarekisterissä olevia henkilötietoja koskeviin kysymyksiin, pyyntöihin ja palautteisiin vastaamme lahjoittajapalvelustamme lahjoitukset@mieli.fi.
- Rekisterin nimi
MIELI Suomen Mielenterveys ry:n lahjoittaja- ja kampanjarekisteri
- Mitä tarkoitamme eri termeillä?
”Rekisteröidyllä” tarkoitamme sitä ihmistä, kenen henkilötietoja käsittelemme henkilörekisterissämme.
”Henkilötiedoilla” tarkoitamme kaikkia tunnistettuun tai tunnistettavissa olevaan luonnolliseen henkilöön eli rekisteröityyn liittyviä tietoja, kuten nimi, osoite, sähköposti, puhelinnumero, työpaikan nimi sekä titteli ja lahjoitus- tai muu asioimishistoria.
”Asiakkaalla” tarkoitamme niitä kuluttajia ja niiden yritysten ja muiden yhteisöjen (jäljempänä ”yritys”) yhteyshenkilöitä, joiden kanssa meillä on lahjoittaja- tai muu asiakassuhde tai sellaisen suhteen päättymisestä on kulunut enintään kaksi seuraavaa kalenterivuotta.
”Potentiaalisilla asiakkailla” tarkoitamme sellaisia kuluttajia ja yritysten yhteyshenkilöitä, joiden kanssa pyrimme luomaan uuden lahjoittaja- tai muun asiakassuhteen tai uusimaan yli kaksi vuotta siten päättyneen lahjoittaja- tai muun asiakassuhteen.
- Henkilötietojesi käsittelyn tarkoitus ja oikeusperuste
MIELI ry:n lahjoittaja- ja kampanjarekisteriin rekisteröityjä voivat olla niin yksityiset henkilöt kuin myös lahjoittajina toimivien yritysten yhteyshenkilöt. Lahjoittaja- ja kampanjarekisterissä käsitellään sekä aktiivisten lahjoittajien että potentiaalisten uusien lahjoittajien, kuten esimerkiksi uutiskirjeen tilanneiden sekä markkinointiarpajaisiin osallistuvien rekisteröityjen, henkilötietoja.
Henkilötietojen käsittelyn oikeusperusteena on EU:n tietosuoja-asetuksen 6 artiklan seuraavat alakohdat:
- käsittely on tarpeen sellaisen sopimuksen täytäntöön panemiseksi, jossa olet osapuolena, tai sopimuksen tekemistä edeltävien toimenpiteiden toteuttamiseksi pyynnöstäsi;
- käsittely on tarpeen rekisterinpitäjän tai kolmannen osapuolen oikeutettujen etujen toteuttamiseksi, paitsi milloin henkilötietojen suojaa edellyttävät etusi tai perusoikeutesi ja -vapautesi syrjäyttävät tällaiset edut;
- olet antanut suostumuksesi henkilötietojesi käsittelyyn yhtä tai useampaa erityistä tarkoitusta varten; ja/tai
- käsittely on tarpeen rekisterinpitäjän lakisääteisen velvoitteen noudattamiseksi.
Lahjoittaja- ja kampanjarekisterin henkilötietojen käsittelyn tarkoituksena on ensisijaisesti MIELI ry:lle tehtyjen lahjoitusten hallinnoiminen sekä olemassa olevan taikka potentiaalisen uuden lahjoittajasuhteen sekä siitä johtuvien velvoitteiden hoitaminen.
Henkilötietojesi käsittely voi olla tarpeen esimerkiksi lahjoituksesi käsittelemiseksi. Henkilötietojen käsittelyn perusteena on tällöin tapauksissa lahjoittaja-asiakkuuteesi liittyvä sopimussuhde, joka alkaa kertalahjoituksen tai kuukausilahjoittamissopimuksen tekemisestä.
Rekisterinpitäjänä meillä on toimintamme harjoittamiseen liittyviä oikeutettuja etuja, kuten oikeus edistää tuotteidemme ja palveluidemme menekkiä markkinoinnin ja myynnin keinoin. Voimme oikeutetun edun perusteella harjoittaa mm. suoramarkkinointia ja kohdennettua digitaalista markkinointia yhteystietojasi hyödyntäen. Muita oikeutettuja etujamme, joiden perusteella henkilötietojasi voidaan käsitellä, ovat mm. neuvonta ja muu asiakaspalvelu ei-asiakkaille, toimintojemme edelleen kehittäminen sekä mahdollisten väärinkäytösten selvittäminen.
Mikäli tietojen käsittely ei perustu sopimustarpeeseen tai oikeutettuun etuun, voimme rekisterinpitäjänä pyytää suostumustasi muunlaiseen henkilötietojen käsittelyyn.
Henkilötietojen käsittelyn tarkoituksena voi olla lahjoittajaviestinnän ja lahjoituksiin liittyvän markkinoinnin toteuttaminen sekä MIELI ry:n toiminnasta tiedottaminen (esimerkiksi uutiskirjeiden, kilpailujen ja arvontojen välityksellä). Käsittelyperusteena on tällöin MIELI ry:n oikeutettu etu taikka antamasi suostumus. Haluamme kertoa sinulle MIELI ry:n toiminnasta mielenterveyden hyväksi ja siitä, mitä lahjoituksellasi on saatu aikaan. Tämän takia voimme lähettää sinulle toiminnastamme kertovaa materiaalia. Tavoitteemme on kuitenkin aina lähestyä sinua tärkeillä asioilla, emmekä ota sinuun yhteyttä turhaan.
Kirje- ja telemarkkinointia voimme tehdä, ellet ole sitä kieltänyt. Sähköistä suoramarkkinointia sähköpostilla ja/tai tekstiviesteillä voimme tehdä joko pyytäen suostumuksesi taikka, mikäli olet asiakas ja antanut meille siinä yhteydessä sähköpostiosoitteesi ja/tai matkapuhelinnumerosi, asiakassuhteeseesi perustuen, ellet ole sähköistä suoramarkkinointia kieltänyt.
Henkilötietojesi käsittelyn tarkoituksena voi olla markkinointiarpajaisten tai -kilpailun voittajien valitseminen ja palkintojen toimittaminen.
Voimme käyttää henkilötietojasi tarjontamme räätälöimiseen ja relevantin sisällön tarjoamiseen. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että saatamme antaa suosituksia tai näyttää räätälöityä sisältöä ja mainoksia omissa ja kolmansien osapuolten palveluissa.
Jotta sisältömme, viestintämme ja markkinointimme olisi mahdollisimman kiinnostavaa, voimme käsitellä henkilötietojasi sisältöjemme, viestintämme sekä markkinointimme kohdentamiseen. Kohdentamista voimme tehdä sekä omissa kanavissamme (kuten verkkosivuillamme ja sähköpostiviesteissämme) että ulkoisissa kohdennuksen kanavissa, kuten mediatilaa tarjoavissa verkkopalveluissa (esim. Sanoman ja Alman hallinnoimat sivustot sekä Google) sekä sosiaalisessa mediassa (esim. Facebook, YouTube ja Instagram). Näiden ulkoisten kanavien kohdennuksessa käytämme apuna mediayhteistyökumppaneita (esim. Sanoma, Meta ja Google). Kohdennuksen pohjana käytämme mm. henkilörekisterissämme olevien rekisteröityjen perustietoja, asiakasryhmittelyjä sekä asiointitietoja.
Sen lisäksi, että voimme tehdä kohdennusta sinulle henkilötietojasi käyttäen, voimme käsitellä rekisteröityjen henkilötietoja luodaksemme niin kutsuttuja mallinnettuja lookalike-yleisöjä eli samankaltaisiksi luokiteltuja uusia kohderyhmiä. Tällöin luomme teknisesti yhdessä mediayhteistyökumppaneidemme kanssa uusia kohderyhmiä, joille kohdennamme sisältöjämme, viestintäämme ja markkinointiamme.
Voimme käyttää henkilötietojasi tuotteidemme ja palveluidemme kehittämiseen, esimerkiksi valikoiman parantamiseen lahjoittajia ja potentiaalisia lahjoittajia enemmän kiinnostavaksi ja palvelevaksi. Tässä yhteydessä voimme käsitellä henkilötietojasi myös mielipide- ja markkinointitutkimuksiin kerätäksemme lahjoittajilta palautetta toiminnastamme sen parantamiseksi.
Saatamme taltioida lahjoittajapalvelun asiakaspalvelupuhelut sekä lahjoittajapalvelun kanssa käydyn muun viestinnän, kuten sähköposti- tai tekstiviestit sekä chat-keskustelut. Taltiointeja voidaan käyttää asiakaspalvelutapahtumien todentamiseen ja asiakaspalveluhenkilöstön koulutukseen. Tallenteet tuhotaan, kun niitä ei enää tarvita edellä mainittuihin tarkoituksiin. Ainoastaan kyseisten henkilötietojen käsittelyyn oikeutetut henkilöt käsittelevät tallennettua viestintää tunnistettavassa muodossa.
Voimme lisäksi käsitellä henkilötietojasi lainsäädännön tai viranomaismääräysten niin velvoittaessa, kuten esimerkiksi kirjanpitolain ja rahankeräyslain säilytys- ja/tai tilitysvelvollisuuden perusteella.
- Mitä henkilötietoja keräämme ja mistä?
Lahjoittaja- ja kampanjarekisteriin keräämämme henkilötiedot ovat pääsääntöisesti MIELI ry:n sinulta itseltäsi suoraan saamia tietoja, jotka on saatu seuraavissa yhteyksissä:
- olet lahjoittanut kertalahjoituksen yksityishenkilönä, ryhtynyt kuukausilahjoittajaksi tai tehnyt yrityslahjoituksen tai ryhtynyt yrityskumppaniksi ja toimit lahjoittavan yrityksen yhteyshenkilönä;
- olet muutoin lahjoittanut MIELI ry:lle esimerkiksi perustamalla muistokeräyksen, juhlakeräyksen, oman Mielipotin tai muun oman keräyksen;
- olet ollut meihin yhteydessä verkkosivustomme kautta testamenttilahjoituksen tekemiseksi tai muissa lahjoittamiseen liittyvissä asioissa; tai
- olet muutoin ilmaissut kiinnostuksesi toimintaamme kohtaan esimerkiksi tilaamalla uutiskirjeemme tai osallistumalla kilpailuihimme ja arvontoihimme.
Tiedot lahjoitussummasta, maksupäivästä ja verkkolaskuosoitteesta voimme lisäksi saada lahjoitustiedon välittävältä pankilta. Henkilötietojen keräämiseen ja päivitykseen saatetaan myös käyttää väestötietojärjestelmää tai muita osoite-, päivitys- tai muita vastaavia palvelua tarjoavia yrityksiä.
Lisäksi kohdennetun digitaalisen markkinoinnin osalta voimme saada mediayhteistyö-kumppaneiltamme (kuten Sanoma, Alma ja Meta) mainontamme kohdentamista varten niiden luomia segmenttitietoja havainnoiduista käyttäjistä.
Saamme henkilötietoja yritysten edustajista myös näiden kollegoilta eli yrityksen pääyhteyshenkilö voi luovuttaa meille henkilötietoja myös muista tuotteidemme ja palveluidemme käyttöön liittyvistä henkilöistä yrityksessä.
Lahjoittaja- ja kampanjarekisteri voi pitää sisällään sinun seuraavia henkilötietojasi:
- koko nimi ja yhteystiedot (kuten postiosoite, puhelinnumero ja sähköpostiosoite yhteydenottoa varten);
- yksilöintitiedot (kuten syntymäaika);
- tunnistustiedot (asiakasnumero);
- lahjoittajasuhteen hoitamiseksi tarpeelliset tiedot (kuten suosimasi yhteydenottotapa, uutiskirjeen lähetystapa ja -aika sekä asiointiasi koskevat muut tarpeelliset tiedot);
- lahjoittamista koskevat tiedot (kuten tehdyt lahjoitukset ja kohteet, laskutustiedot ja verkkolaskuosoite);
- maksutiedot (kuten pankkitilitiedot, lahjoitusmäärä ja -aika);
- mikäli toimit yrityksen yhteyshenkilönä, tieto yrityksestä, jonka palveluksessa toimit sekä tieto asemastasi;
- asiakassuhdetta koskevat tiedot (kuten asiakassuhteen käynnistymis- ja päättämistiedot);
- sinulle kohdistettu viestintämme sekä niihin liittyvä toimintasi, kuten mm. uutiskirjeen tilaamiseen liittyvät tiedot sekä markkinointiarpajaisiin ja -kilpailuihin osallistuminen ja niihin liittyvien palkintojen toimenpiteet;
- suoramarkkinointiin liittyvät antamasi suostumukset ja kiellot;
- digitaalisten palvelujemme käyttöäsi koskevat tiedot sekä palveluihimme luomasi sisällöt;
- koulutus- ja muihin tapahtumiimme sekä niihin liittyviin matkoihin sisältyvät tiedot, kuten matka-asiakirjojen tiedot sekä terveydentilaan liittyvät tiedot (rekisteröidyn omalla suostumuksellaan antamat tiedot), kuten ruoka-aineallergiat ja esteettömään liikkumiseen liittyvät tiedot; sekä
- käyttämääsi laitetta tai yhteyttä koskevat tiedot (kuten laitetunnus, MAC-osoite ja IP-osoite).
Lisäksi lahjoittaja- ja kampanjarekisterissämme voidaan käsitellä palveluidemme käytöstä tai muista tiedoista johdettuja tietoja. Näillä tarkoitetaan tietoja, jotka on päätelty analytiikan avulla palveluiden havaitusta käytöstäsi, ja/tai rekisteröidyn itse antamista tiedoista ja /tai ulkopuolisista lähteistä hankituista tiedoista (kuten mm. Suomen Asiakastieto Oy:n analytiikkapalveluita koskevista tietokannoista hankituista tiedoista). Tällaisia johdettuja tietoja ovat esimerkiksi rekisteröidyn mahdolliset kiinnostuksen kohteet tai segmentointi tietynlaisten käyttäjien ryhmään.
Testamentattujen lahjoitusten osalta käsittelemme lisäksi tietoja lahjoituksen testamenttaajasta ja testamentin sisältämistä henkilötiedoista, sekä tarpeellisilta osin kuolinpesän osakkaista ja/tai pesänhoitajasta sekä testamentin toimeenpanijasta.
Lue lisää tietosuojastasi maksaessasi lahjoitustasi MobilePayllä.
Lue lisää tietosuojastasi maksaessasi lahjoitustasi Paytraililla.
- Luovutetaanko tai siirretäänkö henkilötietojasi kolmansille osapuolille?
MIELI ry ei säännönmukaisesti luovuta lahjoittaja- ja kampanjarekisterin henkilötietoja kolmansille osapuolille. Henkilötietojasi ei lähtökohtaisesti luovuteta ulkopuolisille ilman, että olet hyväksynyt tietojesi luovutuksen. Tietyissä tilanteissa henkilötietojasi voidaan luovuttaa kolmansille osapuolille myös ilman suostumustasi, esimerkiksi viranomaisille tietoja voidaan luovuttaa lain edellyttämissä tapauksissa, kuten väärinkäytösten selvittämiseksi ja ehkäisemiseksi.
MIELI ry voi käyttää henkilötietojesi käsittelyyn ulkopuolisia palveluntarjoajia ja tällöin saatamme jakaa henkilötietojasi niille eli henkilötietojen käsittelijöille. Näitä palveluita voivat olla esimerkiksi asiakashankinta, asiakaspalvelu, ohjelmistopalvelut, tutkimustoiminta, markkinointi (kuten mm. kirjepostitusten ja telemarkkinoinnin sekä markkinointiarpajaisten ja -kilpailujen suorittajat) ja tapahtumien tuottaminen.
Jotta voisimme näyttää tukijoillemme kohdennettuja digitaalisia markkinointiviestejä, saatamme jakaa tukijoidemme yksilöintitietoja tietoturvallisella tavalla esimerkiksi Facebookille kohderyhmien luomiseksi.
Henkilötietojesi suojaaminen on meille tärkeää, emmekä salli kyseisten osapuolten käyttää tietoja mihinkään muuhun tarkoitukseen kuin sovittujen palvelujen tarjoamiseen, ja edellytämme osapuolilta rekisteröityjen henkilötietojen suojaamista tämän tietosuojaselosteen sekä soveltuvan lainsäädännön mukaisesti.
MIELI ry tai sen palveluntarjoajat saattavat käyttää henkilötietojen käsittelyssä tai palveluiden toteuttamisessa yrityksiä ja/tai niiden digitaalisia palveluita (kuten erilaisia asiakastietojärjestelmiä), jotka sijaitsevat EU:n tai Euroopan talousalueen (”ETA”) ulkopuolella.
Henkilötietoja luovutetaan tai siirretään EU:n tai ETA:n ulkopuolelle vain soveltuvan lainsäädännön ja EU:n tietosuoja-asetuksen mahdollistamilla perusteilla.
- Yhteisrekisterinpitäjyys Metan kanssa
Tämä tietosuojaselosteen kohta koskee MIELI ry:n Facebook -yhteisösivuja, Metan seurantapikseliä ja Metan viestipalveluita. Tämä informaatio soveltuu tilanteisiin, joissa tykkäät jostain MIELI ry:n Facebook -sivusta tai liityt jonkin MIELI ry:n Facebook -yhteisön jäseneksi tai faniksi tai keskustelet MIELI ry:n toimipaikan tai brändin kanssa viestipalveluissa.
Meta Platforms Ireland Limited (”Meta”) ja MIELI ry ovat yhteisrekisterinpitäjiä soveltuvin osin Facebookissa olevien fani- ja yhteisösivujen, seurantapikselin sekä viestipalveluiden osalta. Yhteisrekisterinpitäjyyden ja tietosuoja-asetuksen 13(1)a ja (b) artiklan edellyttämät tiedot löytyvät Metan tietosuojakäytännöstä: https://www.facebook.com/about/privacy.
Metan tietojen käsittely perustuu sen tietosuojaperiaatteisiin, joissa on kerrottu muun muassa Metan oikeusperuste henkilötietojen käsittelyyn ja rekisteröidyn oikeuksista. Meta on pääasiallisesti vastuussa tietosuojalainsäädännön noudattamisesta ja tietoturvallisuuden sekä rekisteröidyn oikeuksien toteuttamisesta palvelussa.
Voit hallinnoida Metan tietosuoja-asetuksia Facebook-tililläsi ollessasi. MIELI ry vastaa Facebook-sivustollensa lähetettyjen viestien sisältöjen käsittelystä.
MIELI ry käsittelee yhteisösivustojen ja viestipalveluiden kautta saatuja henkilötietoja ainoastaan MIELI ry:n omiin, tässä tietosuojaselosteessa kuvattuihin tarkoituksiin, kuten sen toiminnasta kertomiseen, markkinointiarpajaisten ja -kilpailujen toteuttamiseen, palautteen vastaanottamiseen, mainonnan ostamiseen Metalta, sivujen tai mainosten tavoitettavuuden mittaamiseen tai Facebookissa tapahtuvaan asiakaspalveluun.
MIELI ry saa tietoonsa Metalta yksittäisen Facebookiin ilmoitetun rekisteröidyn nimen, julkisen profiilikuvan sekä muut Facebookissa rekisteröidyn julkisesti näkyväksi määritetyt tiedot. Rekisteröity voi ilmoittaa oma-aloitteisesti muitakin henkilötietoja yhteisösivujen kommenteissa tai viestipalvelussa.
MIELI ry käsittelee henkilötietoja Facebookissa MIELI ry:n oikeutetun edun perusteella. MIELI ry voi järjestää Facebook-sivustollaan markkinointiarpajaisia ja -kilpailuja, jolloin tietoja käsitellään tämän tietosuojaselosteen mukaisesti.
MIELI ry ei käsittele Facebookin tietoja Facebookin ulkopuolella, eikä tietoja yhdistetä muihin rekistereihin ilman rekisteröidyn suostumusta ja informointia. MIELI ry saattaa käyttää sosiaalisen median hallintatyökaluja Facebookissa tehdyn toimintansa hallinnoimiseksi.
Suosittelemme käyttämään MIELI ry:n lahjoittajatoimintaasi liittyvään henkilökohtaiseen asiointiin tai henkilötietojasi (kuten osoite, puhelinnumero) sisältäviin viesteihin sähköpostia tai soittoa MIELI ry:n lahjoittajapalveluun, ei Metan viestikanavia.
Voit rajoittaa henkilötietojesi käsittelyä poistumalla MIELI ry:n yhteisösivun tykkääjistä ja/tai seuraajista. Voit myös pyytää viestipalvelussa MIELI ry:tä poistamaan Facebookin viestipalvelussa käydyn keskustelun.
Tavoista käyttää rekisteröidyn oikeuksia Facebookissa voit lukea Metan tietosuojakäytännöstä osoitteessa: https://www.facebook.com/about/privacy.
- Miten henkilötietojasi käsitellään ja suojataan?
MIELI ry käsittelee henkilötietojasi ainoastaan edellä kuvattuja tarkoituksia varten, joiden toteuttamiseksi tiedot on alun perin kerätty. Henkilötietojesi turvallinen käsittely on meille tärkeää. MIELI ry noudattaa henkilötietoja käsitellessään lainsäädännön asettamia huolellisuus- ja suojaamisvelvoitteita sekä hyvää tiedonhallintatapaa. Lisäksi MIELI ry on ottanut käyttöön asianmukaiset tekniset ja organisatoriset suojaustoimenpiteet yksityisyytesi turvaamiseksi. Käytämme seuraavia suojatoimia henkilötietojesi turvallisuuden varmistamiseksi:
- Henkilötietoja käsitellään muussa kuin sähköisessä muodossa vain rajoitetusti.
- Pääsyä henkilötietoja sisältäviin asiakirjoihin ja tietokantoihin on rajoitettu vain niihin henkilöihin, joilla tulee tehtäviensä täyttämiseksi olla pääsy kyseisiin henkilötietoihin.
- Turvatoimenpiteet suojaavat viruksia, ohjelmointivirheitä yms. vastaan ja ne päivitetään säännöllisesti.
- Tietoja käsitellään tietokannoissa, jotka ovat palomuurein ja muilla teknisillä suojakeinoilla suojattuja.
- Pääsy IT-järjestelmiin todennetaan esimerkiksi käyttäjätunnuksen ja salasanan avulla.
- Tiedot pysyvät pääosin EU:n sisäpuolella olevilla palvelimilla.
- Kuinka kauan henkilötietojasi säilytetään?
Noudatamme toiminnassamme lakiin perustuvia säilytysaikoja ja säilytämme henkilötietojasi lahjoittaja- ja kampanjarekisterissä vain niin kauan ja siinä laajuudessa, kuin se on tarpeellista niiden käsittelyn tarkoitusten toteuttamiseksi kulloinkin voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti.
Henkilötietojasi säilytetään niin kauan, kuin sinulla on aktiivinen lahjoittajasuhde MIELI ry:n kanssa. Lahjoittajasuhteen päättymisen jälkeen henkilötietoja säilytetään MIELI ry:n oikeutetun edun perusteella niin kauan, kuin se on tarpeen palveluidemme tarjoamiseksi esimerkiksi lahjoittajapalautteen tai uusien lahjoituspyyntöjen lähettämiseksi. Tietojen säilytysaika voi vaihdella tietoryhmittäin ja MIELI ry:llä voi myös soveltuvan lainsäädännön perusteella olla velvollisuus säilyttää joitakin tietoja. Tämän vuoksi tarkat säilytysajat ja -käytännöt voivat vaihdella.
Kirjanpitolainsäädäntöä ja muuta pakottavaa lainsäädäntöä varten tarpeellisia henkilötietoja säilytämme myös sen jälkeen, kun rekisteröidyn tiedot on muutoin poistettu. Kirjanpitoa varten säilytämme tositteita lahjoituksistasi taikka tuotteiden/palveluiden ostoista kuusi vuotta sen kalenterivuoden lopusta, jonka aikana tilikausi päättyy. Kuluttajansuojalain edellyttämän vahvan tunnistamisen ja laskulla maksamisen yhteydessä kerättyä tietoa säilytetään 5 vuotta.
Myynti- ja asiakaspalvelutallenteita säilytämme enintään kuusi kuukautta. Jos tallenteiden sisältämällä tiedolla on liiketoiminnallista arvoa, voimme tietojen poiston sijaan anonymisoida tallenteita esimerkiksi aggregoimalla tiedon niin, ettei tallenteiden sisältämää tietoa enää voida yhdistää yksittäiseen henkilöön. Sähköposti ja chat-yhteydenottoja asiakaspalveluun säilytämme enintään vuoden ajan.
Kun käsittelyperuste lahjoittajien osalta päättyy, henkilötietojen hävittämisen sijaan voimme karsia tarpeettomat tiedot pois ja jatkaa rekisteröidyn henkilötietojen käsittelyä markkinointirekisterissämme mm. suoramarkkinointitarkoituksiin (ellei rekisteröity ole kieltänyt henkilötietojensa käsittelyä suoramarkkinointitarkoituksiin tai pyytänyt henkilötietojensa poistamista rekisteristämme), tavoitteena saada rekisteröity palaamaan lahjoittajaksi.
Henkilötietojen ajantasaisuus tarkistetaan ja niitä päivitetään säännöllisin väliajoin. Tarkastuksen yhteydessä kaikki käyttötarkoitukseensa tarpeettomaksi muuttuneet tiedot, vanhentuneet tiedot tai tiedot, joiden käsittelylle ei enää muutoin ole perustetta hävitetään tietoturvallisesti.
- Mitä oikeuksia sinulla rekisteröitynä on?
Rekisteröitynä sinulla on seuraavat oikeudet lahjoittaja- ja kampanjarekisteriin tallennettuja henkilötietojasi koskien:
- Oikeus saada pääsy ja tarkastaa tietosi: Sinulla on oikeus saada meiltä vahvistus siitä, että sinua koskevia henkilötietoja käsitellään tai että niitä ei käsitellä, ja jos näitä henkilötietoja käsitellään, oikeus saada pääsy kaikkiin MIELI ry:n lahjoittaja- ja kampanjarekisterissä oleviin henkilötietoihisi sekä tarkastaa henkilötietosi.
- Oikeus tietojesi korjaamiseen ja poistamiseen: Sinulla on oikeus vaatia, että MIELI ry oikaisee sinua koskevat virheelliset, tarpeettomat, puutteelliset tai vanhentuneet henkilötiedot ilman aiheetonta viivytystä. Sinulla on oikeus pyytää MIELI ry:tä poistamaan sinua koskevat henkilötiedot, mikäli kyseisiä henkilötietoja ei enää tarvita niihin tarkoituksiin, joita varten ne on alun perin kerätty tai joita varten niitä on käsitelty, taikka jos epäilet henkilötietoja käsiteltävän lainvastaisesti, tai mikäli henkilötiedot on poistettava (rekisterinpitäjään sovellettavan) lakisääteisen velvoitteen noudattamiseksi. Tietyissä tapauksissa sinulla voi myös olla oikeus siirtää henkilötiedot järjestelmästä toiseen.
- Oikeus vastustaa tietojesi käsittelyä: Sinulla on oikeus vastustaa sinua koskevien henkilötietojen käsittelyä henkilökohtaiseen erityiseen tilanteeseen liittyvällä perusteella silloin, kun käsittely perustuu MIELI ry:n oikeutettuun etuun. Poikkeuksena tähän on tilanne, jossa MIELI ry voi osoittaa, että käsittelyyn on olemassa huomattavan tärkeä ja perusteltu syy, joka syrjäyttää rekisteröidyn edun, tai jos käsittely on tarpeen oikeusvaateen laatimiseksi, esittämiseksi tai puolustamiseksi.
- Oikeus suostumuksen peruuttamiseen: Mikäli olet antanut suostumuksesi sähköiseen suoramarkkinointiin, sinulla on milloin tahansa oikeus kieltää henkilötietojesi käyttö suoramarkkinointia varten ottamalla yhteyttä lahjoittajapalveluun tai antamalla kielto digitaalisesti esimerkiksi sähköpostiviestissä olevasta linkistä.
Mikäli haluat käyttää oikeuksiasi, haluat saada henkilötietojesi käsittelystä lisätietoja tai sinulla on niiden käsittelystä huomautettavaa, voit ottaa yhteyttä lahjoittajapalveluumme:
MIELI Suomen Mielenterveys ry
Maistraatinportti 4 A 00240 Helsinki 040 528 1687 (arkisin klo 9–15) lahjoitukset@mieli.fi
MIELI ry:n tavoitteena on aina ratkaista henkilötietojesi käsittelyä koskevat erimielisyydet suoraan kanssasi. Mikäli MIELI ry ei mielestäsi ole käsitellyt henkilötietoja soveltuvan lainsäädännön ja EU:n tietosuoja-asetuksen mukaisesti, sinulla on oikeus tehdä valitus toimivaltaiselle valvontaviranomaiselle. Valvovan viranomaisen yhteystiedot ovat:
Tietosuojavaltuutetun toimisto PL 800 00521 HELSINKI Ratapihantie 9, 6. krs. tietosuoja (a) om.fi 029 56 66700 www.tietosuoja.fi
- Miten voimme päivittää tätä tietosuojaselostettamme?
Rekisterinpitäjänä kehitämme toimintojamme jatkuvasti ja se saattaa tarkoittaa myös henkilötietojen käsittelyyn liittyviä muutoksia. Päivitämme tarvittaessa tietosuojaselosteemme vastaamaan muuttuneita toimintatapojamme. Muutokset voivat perustua myös lainsäädännön tai viranomaislinjausten muutoksiin. Suosittelemme tutustumaan tietosuojaselosteemme sisältöön säännöllisesti.
Jos rekisterinpitäjänä alamme käsitellä henkilötietojasi muuhun tarkoitukseen kuin siihen, johon henkilötietosi kerättiin, ilmoitamme asiasta ja päivitetystä tietosuojaselosteesta ennen kyseistä jatkokäsittelyä. Muiden muutosten osalta tiedotamme verkkosivuillamme tietosuojaselosteen päivittämisestä.
Päivitetty 21.10.2025
Rekisterin nimi
Mielilahjoitus.fi-verkkovierailurekisteri.
Rekisterin pitäjä
MIELI ry
Oikeusperuste ja henkilötietojen käsittelyn tarkoitus
Rekisterin käyttötarkoitus on mielilahjoitus.fi verkkosivujen turvallisuuden takaaminen. Saatavaa tietoa (IP-osoite) käytetään vain vikatilanteessa tai tietomurtojen selvittämisen yhteydessä.
Käsittelyperusteena on oikeutettu etu.
Oikeutetun edun peruste
Yleinen verkkoturvallisuus ja -tapa. Rekisterinpitäjän oikeutettu etu kerättyjen ja käytettävien henkilötietojen käsittelyyn perustuu elinkeinon harjoittamisen vapauteen.
Kyseessä olevat henkilötietoryhmät
IP-osoite, vierailuaika ja vieraillut sivut. Lomakkeella lähetetyt tiedot.
Henkilötietojen käsittely WordPress-järjestelmässä
Lomakkeella jättämäsi tiedot tallentuvat WordPress-järjestelmään, josta ne poistetaan käsittelyn jälkeen.
Henkilötietoja ei käsitellä EU:n alueen ulkopuolella.
Trimedia Oy käsittelee WordPress-järjestelmään syötettyjä henkilötietoja tarjotakseen MIELI ry:lle verkkopalveluja.
Vastaanottajat ja vastaanottajaryhmät
Verkkosivujen ylläpitopalvelimen tarjoavan yrityksen rajattu, valtuutettu henkilöstö. MIELI ry sekä sivuston tekninen ylläpitäjä käsittelevät antamiasi tietoja. Tietoja käsittelevät vain ne henkilöt, joilla on työnsä puolesta siihen oikeus. Käsittelijöitä sitoo vaitiolovelvollisuus.
Rekisterin tietosisältö
Henkilörekisteri sisältää seuraavia tietoja:
- IP osoite
- Verkkovierailuaika
- Sivut, joilla kävijä on käynyt
Yhteydenotto- ja palautelomakkeiden rekisteri sisältää seuraavia tietoja:
- Sähköpostiosoite
- Puhelinnumero
- Etunimi
- Sukunimi
Säännönmukaiset tietolähteet
Tietoja saadaan asiakkaalta verkkovierailuista organisaation verkkosivuilla.
Lisäksi Rekisterinpitäjä kerää Google Ads ja Google Analytics (GA4) palveluiden avulla kävijätietoa verkkosivusta, jotta Rekisterinpitäjä voi analysoida ja kehittää sivustoa entistäkin paremmaksi ja kohdentaa sivuston kävijöille relevanttia markkinointia.
Google Analytics: Evästeen käyttötarkoitus: Sivustoa koskevan tilastotiedon kerääminen ja analysointi sivuston kehittämiseksi.
Tästä saat lisätietoja siitä, miten Google käyttää evästeitä.
Google Tag Manager: Evästeen käyttötarkoitus: seurantatagien, kuten Facebook-pikseleiden, hallinnointi.
Tästä saat lisätietoja siitä, miten Google käyttää evästeitä.
Google Ads: Google Adsin konversioseurantaominaisuus käyttää evästeitä.
Tästä saat lisätietoja siitä, miten Google Ads käyttää evästeitä
Hotjar: Analysointi- ja palautetyökalu Hotjar tallentaa joidenkin kävijöiden osalta anonyymisti sivulla liikkumisen tietoja, kuten tietoja sivun vierittämisestä, hiiren liikuttamisesta ja klikkauksista. Palvelun kautta ei kerätä tunnistettavissa olevia henkilötietoja.
Tästä saat lisätietoja Hotjarin tietosuojakäytännöstä.
Henkilötiedon säilytysaika
Verkkolomakkeiden kautta tulleet tiedot poistetaan käsittelyn jälkeen.
Tietojen säännönmukaiset luovutukset ja siirrot EU:n tai ETA:n ulkopuolelle
Rekisterin tiedot ovat ainoastaan MIELI ry:n vastaavien henkilöiden käytössä, paitsi käyttäessä ulkoista palveluntarjoajaa myös heidän käytössään. Tietoja ei luovuteta toimijan ulkopuolelle tai sen yhteistyökumppaneiden käyttöön muuten kuin tietomurtojen- ja vastaavien yhteydessä.
Rekisterin suojauksen periaatteet
Ainoastaan määrätyillä Mieli ry:n ja sen lukuun toimivien yritysten työntekijöillä on oikeus käyttää verkkosivujen ylläpitopalvelinta. Kullakin määritellyllä käyttäjällä on oma henkilökohtainen käyttäjätunnus ja salasana. Järjestelmä on suojattu palomuurilla, joka suojaa ulkopuolelta tulevia yhteydenottoja järjestelmään. Rekisterin tietojen suojaamisessa ja käsittelyssä noudatetaan tietosuojalain säännöksiä ja periaatteita, viranomaisten määräyksiä sekä hyvää tietojenkäsittelytapaa.
Evästeet
Käytämme sivuillamme evästeitä, voit lukea tästä lisää evästekäytännöt sivulla.
Rekisteröidyn oikeudet
Voit peruuttaa suostumuksesi milloin vaan ottamalla yhteyttä.
Antamiasi tietoja ei täydennetä muista lähteistä. Henkilötietojasi ei siirretä EU:n ulkopuolelle eikä kansainvälisiin järjestöihin.
Sinulla on myös oikeus:
- päästä henkilötietoihin
- tietojen oikaisemiseen
- tietojen poistamiseen
- henkilötietojen käsittelyn rajoittamiseen
Voit käyttää oikeuksiasi ensisijaisesti kirjallisena sähköpostitse tai postitse.
Sinulla on myös oikeus kannella tietosuoja-asetuksen rikkomuksesta valvontaviranomaiselle:
Kansallisen valvontaviranomaisen yhteystiedot ovat:
Tietosuojavaltuutetun toimisto
PL 800
Ratapihantie 9
00521 Helsinki
p. 029 56 66700
tietosuoja@om.fi
www.tietosuoja.fi
Muut henkilötietojen käsittelyyn liittyvät oikeudet
Rekisteröidyllä on oikeus kieltää tietojensa luovuttaminen ja käsittely suoramainontaa ja muuta markkinointia varten, vaatia tietojen anonymisointia soveltuvin osin sekä oikeus tulla kokonaan unohdetuksi.
Tietosuojaseloste
Henkilötietolaki
(523/99) 101§ ja 24§
1. Rekisterinpitäjä ja yhteyshenkilö
Rekisterinpitäjä: MIELI Suomen Mielenterveys ry
Osoite: Maistraatinportti 4 A, 00240 HKI
Puhelin: 050 3656 307
Sähköposti: kirsi.maunula@mieli.fi
Yhteyshenkilö: Kirsi Maunula
2. Rekisteröidyt
Rekisterissä käsitellään MIELI Suomen Mielenterveys ry:n uutiskirjeiden tilaajien (Rekisteröityjen) henkilötietoja.
3. Henkilötietojen käsittelyn peruste ja käyttötarkoitus
Käsittelyn tarkoituksena on lähettää MIELI Suomen Mielenterveys ry:n uutiskirje sähköpostitse sen tilanneille henkilöille.
Käsittelyn oikeusperusteena on yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetty suostumus. Rekisteröity on antanut nimenomaisen suostumuksensa henkilötietojen käsittelyyn uutiskirjeen saamiseksi.
4. Käsiteltävät henkilötiedot
Rekisterissä käsitellään uutiskirjeen tilaajan henkilö- ja yhteystietoja. Näitä tietoja ovat:
- Rekisteröidyn etu- ja sukunimi haluttaessa
- Rekisteröidyn sähköpostiosoite
Sähköpostiosoitteen antaminen on uutiskirjeen saamisen edellytyksenä, mutta sähköpostiosoite voi koostua myös muusta kuin tilaajan etu- ja sukunimestä.
5. Säännönmukaiset tietolähteet
Henkilötietoja kerätään Rekisteröidyltä itseltään.
6. Henkilötietojen suojaaminen ja tietoturva
Digitaalisesti käsiteltävät henkilötiedot on suojattu ja tallennettu MailChimp-järjestelmään, johon on rajattu pääsy vain sellaisilla henkilöillä, jotka tarvitsevat kyseisiä tietoja työtehtäviensä hoitamiseksi. Kyseisillä henkilöillä on käytössään käyttäjätunnukset ja salasanat.
Rekisteritietoja käsittelevät henkilöt ovat salassapitovelvollisuuden alaisia ja perehdytettyjä rekisterin käyttämiseksi. Lisätietoja MailChimp-palvelun tietoturvasta:
7. Henkilötietojen säännönmukaiset luovutukset ja siirrot
Henkilötietoja ei luovuteta kolmansille.
8. Henkilötietojen siirrot Euroopan unionin tai Euroopan talousalueen ulkopuolelle
Uutiskirjeet lähetetään MailChimp-palvelun kautta, jolloin henkilötietoja siirtyy Euroopan unionin ulkopuolelle. Henkilötiedot ovat kuitenkin suojattuna henkilötietolain edellyttämällä tavalla. MailChimp kuuluu USA:n ja EU:n välisen Privacy Shield -kehyksen sertifioitujen yritysten listalle. Lisää tietoa MailChimpin sivuilla.
9. Henkilötietojen säilytysaika
Uutiskirjeen tilaajalla on oikeus peruuttaa suostumuksensa henkilötietojen käsittelyyn milloin tahansa. Ohjeet uutiskirjeen tilaamisen päättämiseksi ilmoitetaan aina uutiskirjeen lopussa.
10. Profilointi
Profilointia ei tehdä.
11. Rekisteröidyn oikeudet
Rekisteröidyllä on oikeus koska tahansa vastustaa henkilötietojensa käsittelyä suoramarkkinointitarkoituksiin.
Lisäksi rekisteröidyllä on lähtökohtaisesti oikeus soveltuvan tietosuojalainsäädännön mukaisesti:
- saada tieto henkilötietojensa käsittelystä;
- saada pääsy omiin tietoihinsa ja tarkastaa itseään koskevat Yhdistyksen käsittelemät henkilötiedot;
- vaatia epätarkan ja virheellisen henkilötiedon oikaisua ja tietojen täydentämistä;
- vaatia henkilötietojensa poistamista;
- peruuttaa suostumuksensa ja vastustaa henkilötietojensa käsittelyä siltä osin kuin henkilötietojen käsittely perustuu rekisteröidyn suostumukseen;
- vastustaa henkilötietojensa käsittelyä henkilökohtaiseen erityiseen tilanteeseensa liittyvällä perusteella siltä osin kuin henkilötietojen käsittelyperusteena on oikeutettu etu;
- saada henkilötietonsa koneluettavassa muodossa ja siirtää kyseiset tiedot toiselle rekisterinpitäjälle edellyttäen, että rekisteröity on itse toimittanut kyseiset henkilötiedot, Suomen Mielenterveysseura käsittelee kyseisiä henkilötietoja rekisteröidyn suostumuksen perusteella ja käsittely suoritetaan automaattisesti; ja
- vaatia henkilötietojensa käsittelyn rajoittamista.
Rekisteröidyn tulee esittää edellä mainitun oikeuden toteuttamista koskeva pyyntö tämän tietosuojaselosteen Yhteydenotot-kohdan mukaisesti. Yhdistys voi pyytää rekisteröityä tarkentamaan pyyntöään kirjallisesti ja varmentamaan rekisteröidyn henkilöllisyyden ennen pyynnön käsittelemistä. Yhdistys voi kieltäytyä pyynnön toteuttamisesta sovellettavassa laissa säädetyllä perusteella.
12. Oikeus valittaa valvontaviranomaiselle
Jokaisella Rekisteröidyllä on oikeus tehdä valitus asianomaiselle valvontaviranomaiselle taikka sen Euroopan unionin jäsenvaltion valvontaviranomaiselle, jossa Rekisteröidyn asuinpaikka tai työpaikka sijaitsee, mikäli Rekisteröity katsoo, että hänen henkilötietojaan ei ole käsitelty soveltuvan tietosuojalainsäädännön mukaisesti.
13. Yhteydenotot
Rekisteröidyn oikeuksien käyttämistä koskevat pyynnöt, kysymykset tästä tietosuojaselosteesta ja muut yhteydenotot tulee tehdä rekisterinpitäjän yhteyshenkilölle.
Mikäli rekisteröity haluaa käyttää tarkastusoikeuttaan, hänen tulee täyttää Rekisteritietojen korjausvaatimus -lomake (www.tietosuoja.fi –> lomakkeet) (https://tietosuoja.fi/lomakkeet) ja ottaa yhteyttä rekisterinpitäjän yhteyshenkilöön.
Mikäli rekisteröity haluaa pyytää tietojen oikaisemista tai poistamista, hänen tulee täyttää Rekisteritietojen korjausvaatimus -lomake (www.tietosuoja.fi –> lomakkeet) ja ottaa yhteyttä rekisterinpitäjän yhteyshenkilöön.
14. Muutokset tähän tietosuojaselosteeseen
Tätä tietosuojaselostetta voidaan päivittää aika ajoin esimerkiksi lainsäädännön muuttuessa. Tämä tietosuojaseloste on viimeksi päivitetty 3.6.2019
Rekisterin nimi
Mielipotti.fi-verkkovierailu- ja lahjoitusrekisteri.
Rekisterin pitäjä
MIELI ry sekä Trimedia Oy, joka käsittelee järjestelmään syötettyjä henkilötietoja tarjotakseen MIELI ry:lle verkkopalveluja.
Rekisteristä vastaava yhteyshenkilö
Mirkku Natunen, CRM-asiantuntija
puh: 040 528 1687
Lahjoittajarekisterissä olevia henkilötietoja koskeviin kysymyksiin, pyyntöihin ja palautteisiin vastaamme lahjoittajapalvelustamme lahjoitukset (a) mieli.fi
Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus
Rekisterin käyttötarkoitus on mielipotti.fi verkkosivujen turvallisuuden takaaminen ja MIELI ryn: yleisen lahjoittajarekisterin mukainen lahjoitusten hallinnoiminen sekä lahjoittajasuhteen sekä siitä johtuvien velvoitteiden hoitaminen.
Verkkovierailun aikana saatavaa tietoa (IP-osoite) käytetään vain vikatilanteessa tai tietomurtojen selvittämisen yhteydessä.
Mitä henkilötietoja keräämme ja mistä?
Verkkovierailun aikana kerättävät henkilötiedot ilman, että kävijä tekee lahjoituksia tai käyttää käyttäjätiliä:
- IP-osoite, vierailuaika ja vieraillut sivut. Rekisterinpitäjä kerää Google Ads ja Google Analytics (GA4) palveluiden avulla kävijätietoa verkkosivusta, jotta Rekisterinpitäjä voi analysoida ja kehittää sivustoa entistäkin paremmaksi ja kohdentaa sivuston kävijöille relevanttia markkinointia. Kävijäseurannat voi kieltää evästeiden hylkäämisellä.
- Lisäksi sivustolla kerätään logitietoja, joiden seurantojen käyttötarkoitus on palvelun turvallisuuden takaaminen. Saatavaa tietoa (IP-osoite) käytetään vain vikatilanteessa tai tietomurtojen selvittämisen yhteydessä. Käsittelyperusteena on oikeutettu etu, jossa kerättyjen ja käytettävien henkilötietojen käsittelyyn perustuu yleiseen verkkoturvallisuuteen ja -tapaan.
Lahjoittamisen yhteydessä kerättäviä tietoja kuten:
- koko nimi ja yhteystiedot (kuten postiosoite, puhelinnumero ja sähköpostiosoite yhteydenottoa varten);
- tunnistustiedot (asiakasnumero);
- lahjoittajasuhteen hoitamiseksi tarpeelliset tiedot (kuten suosimasi yhteydenottotapa, uutiskirjeen lähetystapa ja -aika sekä asiointiasi koskevat muut tarpeelliset tiedot);
- lahjoittamista koskevat tiedot (kuten tehdyt lahjoitukset ja kohteet, laskutustiedot ja verkkolaskuosoite);
- maksutiedot (kuten pankkitilitiedot, lahjoitusmäärä ja -aika);
- mahdollinen suostumus tai kielto sähköiseen suoramarkkinointiin;
- mikäli toimit yhtiön tai muun organisaation yhteyshenkilönä, tieto yhtiöstä tai muusta organisaatiosta, jonka palveluksessa toimit sekä tieto asemastasi;
- asiakassuhdetta koskevat tiedot (kuten asiakassuhteen päättämistiedot);
- markkinointiin ja viestintään liittyviä tietoja,
Lue lisää tietosuojastasi maksaessasi lahjoitustasi MobilePayllä.
Lue lisää tietosuojastasi maksaessasi lahjoitustasi Paytraililla.
Lisäksi Rekisterinpitäjä kerää Google Ads ja Google Analytics (GA4) sekä Hotjar palveluiden avulla kävijätietoa verkkosivusta, jotta Rekisterinpitäjä voi analysoida ja kehittää sivustoa entistäkin paremmaksi ja kohdentaa sivuston kävijöille relevanttia markkinointia.
Google Analytics: Evästeen käyttötarkoitus: Sivustoa koskevan tilastotiedon kerääminen ja analysointi sivuston kehittämiseksi.
Tästä saat lisätietoja siitä, miten Google käyttää evästeitä.
Google Tag Manager: Evästeen käyttötarkoitus: seurantatagien, kuten Facebook-pikseleiden, hallinnointi.
Tästä saat lisätietoja siitä, miten Google käyttää evästeitä.
Google Ads: Google Adsin konversioseurantaominaisuus käyttää evästeitä.
Tästä saat lisätietoja siitä, miten Google Ads käyttää evästeitä
Hotjar: Analysointi- ja palautetyökalu Hotjar tallentaa joidenkin kävijöiden osalta anonyymisti sivulla liikkumisen tietoja, kuten tietoja sivun vierittämisestä, hiiren liikuttamisesta ja klikkauksista. Palvelun kautta ei kerätä tunnistettavissa olevia henkilötietoja.
Tästä saat lisätietoja Hotjarin tietosuojakäytännöstä.
Vastaanottajat ja vastaanottajaryhmät
Verkkosivujen ylläpitopalvelimen tarjoavan yrityksen rajattu, valtuutettu henkilöstö. MIELI ry sekä sivuston tekninen ylläpitäjä käsittelevät antamiasi tietoja. Tietoja käsittelevät vain ne henkilöt, joilla on työnsä puolesta siihen oikeus. Käsittelijöitä sitoo vaitiolovelvollisuus.
Henkilötiedon säilytysaika
Noudatamme toiminnassamme lakiin perustuvia säilytysaikoja ja säilytämme henkilötietojasi rekisterissä vain niin kauan ja siinä laajuudessa, kuin se on tarpeellista niiden käsittelyn tarkoitusten kannalta.
MIELI ryn: lahjoittajarekisterissä henkilötietojasi säilytetään niin kauan, kuin sinulla on aktiivinen lahjoittajasuhde MIELI ry:n kanssa. Lahjoittajasuhteen päättymisen jälkeen henkilötietoja säilytetään MIELI ry:n oikeutetun edun perusteella niin kauan, kuin se on tarpeen palveluidemme tarjoamiseksi esimerkiksi lahjoittajapalautteen tai uusien lahjoituspyyntöjen lähettämiseksi. Tietojen säilytysaika voi vaihdella tietoryhmittäin ja MIELI ry:llä voi myös soveltuvan lainsäädännön perusteella olla velvollisuus säilyttää joitakin tietoja. Tämän vuoksi tarkat säilytysajat ja -käytännöt voivat vaihdella.
Henkilötietojen ajantasaisuus tarkistetaan ja niitä päivitetään säännöllisin väliajoin. Tarkastuksen yhteydessä kaikki käyttötarkoitukseensa tarpeettomaksi muuttuneet tiedot, vanhentuneet tiedot tai tiedot, joiden käsittelylle ei enää muutoin ole perustetta hävitetään tietoturvallisesti.
Mielipotti.fi sivuston tietokannassa säilyvien henkilötietojen säilytysaika:
Mielipottiin rekisteröityneen käyttäjätilitiedot säilytetään niin kauan, kuin sinulla on aktiivinen lahjoittajasuhde MIELI ry:n kanssa. Tiedot anonymisoidaan, mikäli käyttäjä ei ole kirjautunut järjestelmään tai tehnyt lahjoituksia noin 14kk jälkeen.
Tietojen säännönmukaiset luovutukset ja siirrot EU:n tai ETA:n ulkopuolelle
Verkkovierailurekisterin tiedot ovat ainoastaan MIELI ry:n vastaavien henkilöiden käytössä, paitsi käyttäessä ulkoista palveluntarjoajaa myös heidän käytössään. Tietoja ei luovuteta toimijan ulkopuolelle tai sen yhteistyökumppaneiden käyttöön muuten kuin tietomurtojen- ja vastaavien yhteydessä. Lahjoitusrekisterin osalta MIELI ry ei säännönmukaisesti luovuta henkilötietoja kolmansille osapuolille. Henkilötietojasi ei lähtökohtaisesti luovuteta ulkopuolisille ilman, että olet hyväksynyt tietojesi luovutuksen. Tietyissä tilanteissa henkilötietojasi voidaan luovuttaa kolmansille osapuolille myös ilman suostumustasi, esimerkiksi viranomaisille tietoja voidaan luovuttaa lain edellyttämissä tapauksissa, kuten väärinkäytösten selvittämiseksi ja ehkäisemiseksi.
MIELI ry voi käyttää henkilötietojesi käsittelyyn ulkopuolisia palveluntarjoajia. Tällaisia palveluntarjoajia voivat olla esimerkiksi kirjepostituksissa tai telemarkkinoinnissa avustavat tahot tai MIELI ry:n vastaavat muut yhteistyökumppanit tai palveluntarjoajat, joiden tietojen käyttötarkoitus ei ole yhteen sopimaton MIELI ry:n käyttötarkoitusten kanssa. Jotta voisimme näyttää tukijoillemme kohdennettuja markkinointiviestejä, saatamme jakaa tukijoidemme sähköpostiosoitteita esimerkiksi Facebookille.
MIELI ry tai sen palveluntarjoajat saattavat käyttää henkilötietojen käsittelyssä tai palveluiden toteuttamisessa yrityksiä, jotka sijaitsevat EU:n tai Euroopan talousalueen (”ETA”) ulkopuolella.
Henkilötietoja luovutetaan tai siirretään EU:n tai ETA:n ulkopuolelle vain soveltuvan lainsäädännön ja EU:n tietosuoja-asetuksen mahdollistamilla perusteilla.
Rekisterin suojauksen periaatteet
Ainoastaan määrätyillä MIELI ry:n ja sen lukuun toimivien yritysten työntekijöillä on oikeus käyttää verkkosivujen ylläpitopalvelinta. Kullakin määritellyllä käyttäjällä on oma henkilökohtainen käyttäjätunnus ja salasana. Järjestelmä on suojattu palomuurilla, joka suojaa ulkopuolelta tulevia yhteydenottoja järjestelmään. Rekisterin tietojen suojaamisessa ja käsittelyssä noudatetaan tietosuojalain säännöksiä ja periaatteita, viranomaisten määräyksiä sekä hyvää tietojenkäsittelytapaa.
Evästeet
Käytämme sivuillamme evästeitä, voit lukea tästä lisää evästekäytännöt sivulla.
Rekisteröidyn oikeudet
Rekisteröitynä sinulla on seuraavat oikeudet lahjoittajarekisteriin tallennettuja henkilötietojasi koskien:
- Oikeus saada pääsy ja tarkastaa tietosi: Sinulla on oikeus saada meiltä vahvistus siitä, että sinua koskevia henkilötietoja käsitellään tai että niitä ei käsitellä, ja jos näitä henkilötietoja käsitellään, oikeus saada pääsy kaikkiin MIELI ry:n lahjoittajarekisterissä oleviin henkilötietoihisi sekä tarkastaa henkilötietosi.
- Oikeus tietojesi korjaamiseen ja poistamiseen: Sinulla on oikeus vaatia, että MIELI ry oikaisee sinua koskevat virheelliset, tarpeettomat, puutteelliset tai vanhentuneet henkilötiedot ilman aiheetonta viivytystä. Sinulla on oikeus pyytää MIELI ry:tä poistamaan sinua koskevat henkilötiedot, mikäli kyseisiä henkilötietoja ei enää tarvita niihin tarkoituksiin, joita varten ne on alun perin kerätty tai joita varten niitä on käsitelty, taikka jos epäilet henkilötietoja käsiteltävän lainvastaisesti, tai mikäli henkilötiedot on poistettava (rekisterinpitäjään sovellettavan) lakisääteisen velvoitteen noudattamiseksi. Tietyissä tapauksissa sinulla voi myös olla oikeus siirtää henkilötiedot järjestelmästä toiseen.
- Oikeus vastustaa tietojesi käsittelyä: Sinulla on oikeus vastustaa sinua koskevien henkilötietojen käsittelyä henkilökohtaiseen erityiseen tilanteeseen liittyvällä perusteella silloin, kun käsittely perustuu MIELI ry:n oikeutettuun etuun. Poikkeuksena tähän on tilanne, jossa MIELI ry voi osoittaa, että käsittelyyn on olemassa huomattavan tärkeä ja perusteltu syy, joka syrjäyttää rekisteröidyn edun, tai jos käsittely on tarpeen oikeusvaateen laatimiseksi, esittämiseksi tai puolustamiseksi.
- Oikeus suostumuksen peruuttamiseen: Mikäli olet antanut suostumuksesi sähköiseen suoramarkkinointiin, sinulla on milloin tahansa oikeus kieltää henkilötietojesi käyttö suoramarkkinointia varten ottamalla yhteyttä lahjoittajapalveluun.
Mikäli haluat käyttää oikeuksiasi, haluat saada henkilötietojesi käsittelystä lisätietoja tai sinulla on niiden käsittelystä huomautettavaa, voit ottaa yhteyttä lahjoittajapalveluumme:
MIELI Suomen Mielenterveys ry
Maistraatinportti 4 A
00240 Helsinki
040 528 1687 (arkisin klo 9-15)
lahjoitukset(a)mieli.fi
Valitus valvontaviranomaiselle
MIELI ry:n tavoitteena on aina ratkaista henkilötietojesi käsittelyä koskevat erimielisyydet suoraan kanssasi. Mikäli MIELI ry ei mielestäsi ole käsitellyt henkilötietoja soveltuvan lainsäädännön ja EU:n tietosuoja-asetuksen mukaisesti, sinulla on oikeus tehdä valitus toimivaltaiselle valvontaviranomaiselle. Valvovan viranomaisen yhteystiedot ovat:
Tietosuojavaltuutetun toimisto
PL 800
00521 HELSINKI
Ratapihantie 9, 6. krs.
tietosuoja (a) om.fi
029 56 66700
www.tietosuoja.fi
Muut henkilötietojen käsittelyyn liittyvät oikeudet
Rekisteröidyllä on oikeus kieltää tietojensa luovuttaminen ja käsittely suoramainontaa ja muuta markkinointia varten, vaatia tietojen anonymisointia soveltuvin osin sekä oikeus tulla kokonaan unohdetuksi.